maanantai 25. elokuuta 2014

Ex tempore...

Tuli käytyä tokokokeessa :D Viime keskiviikon aamuna kuulin, että saman illan Ugin kokeessa on kolme paikkaa vapaana. Siinä vaiheessa en todellakaan kuvitellut osallistuvani, vaan harkinta alkoi vasta klo 17 maissa, kun Kirsi alkoi aiheesta puhua. Olin koko ajan ajatellut vain Figoa, mutta tuossa kohtaa pälkähti mieleeni myös Faro :D Voisinhan jättää paikallaolon väliin, koska sitä ei ole yhtään otettu koko vuotena. Faron kanssa ei olisi mitään tulospaineita, joten tämä ei suuresti haittaisi. Siitä se ajatus sitten lähti, ja 17.45 oli päätös tehtynä, koe alkoi alokasluokalla klo 18. Siispä pienesti omalle kentälle kokeilemaan hyppyä ja noutoa, sitten koepaikalle :D Eipähän ehtinyt kauaa jännittää.

Lisäsin jo pisteet Faron tulossivulle. Liikkeet menivät ihan ok lukuunottamatta kaukoja ja hyppyä. Seuraaminen oli kyllä huonoa. Koira ei tainnut vielä siinä vaiheessa tajuta, että ollaan tokoilemassa :P Ja tosiaan paikkis jätettiin tekemättä, epäreilua ottaa sellainen pitkän tauon jälkeen suoraan tositilanteessa... Jäävät olivat hyvät, tosin maahanmeno tosi hidas. Noudossa jäi seisomaan. Luoksetulossa annoin sekä käsimerkin että sanallisen käskyn, ehkä turhaan. Kaukoissa sain sen ekan kerran maasta istumaan, mutta toinen vastaava vaihdos ei enää onnistunut. Luulin tämän menneen nollille, mutta saatiin onneksi 6. Hyppy meni kokonaan pipariksi, hyppäsi vasta toisella tai kolmannella käskyllä, ja istumiseen vaati vissiin kolme. Takaisin päin tuli jo sujuvasti. Odotinkin, että useita käskyjä tarvitaan, mutta en nyt ihan näin montaa ajatellut :D Noh, onneksi pisteet riittivät tulokseen, se oli tavoite :) AVO3, 109p, ihan ok tällä valmistautumisella :D

Faro on huippu. Sen voi tosiaankin repäistä pystymetsästä tokokokeeseen, eikä hän ole siitä millänsäkään. Parhaansa teki, ja taas on yksi uusi, yhteinen kokemus takana :)

Otteen korjailua... kuva: Julia Vornanen
Tarkkana kaukoissa. kuva: Julia Vornanen


torstai 14. elokuuta 2014

Ouppari

Viime viikonloppuna oli sis ohjelmassa tuo SCY:n Open show, paikkana Hyvinkää ja vinttikoirarata. Faro esiintyi pikkuvikaisten lassieluokassa kahdeksan muun uroksen seassa. Tuomarina brasilialainen colliekasvattaja Alexandre de Carvalho. Keli oli lämmin, ja treenisessiossa Faro ei meinannut millään ravata muutamaa askelta enempää, vaan peitsasi koko ajan... Ellei laukannut. No, kehässä kuitenkin liikkui suhteellisen kivasti vaikkakin odotaodotaodota sille sai koko ajan hokea. Paikallaan seisomisen se taisi oppia siinä odotellessa :D Tuloksena EH, eikä odotetusti sijoitusta luokassa. Arvostelu ei pituudellaan häikäissyt, joten aika turha esiintyminen sinänsä... Mutta Farolla oli kivaa, se on pääasia.

Samassa yhteydessä järjestettyyn tokokokeeseen osallistui Figon Sinna-sisko saaden toisen aloykkösensä. Hienosti ovat tokoilleet nämä sisarukset, noinkohan siskokin viimeistelee TK1:n kolmannessa kokeessaan? Oli kiva treffata tuttuja, Farokin tapasi kasvattajansa monen vuoden tauon jälkeen :) Koska mukana oli myös Aaron-vauva, olin ajatellut helpottaa reissua varaamalla hotellihuoneen oupparipaikan läheltä. Olikin ihan hyvä veto, näin sain olla paikalla niin pitkään kuin huvitti ja "kotimatka" oli lyhyt. Hotelli oli keskellä Riihimäen keskustaa, joten todellakin tavallisesta poikkeavaa menoa oli luvassa. Figokin pääsi ekaa kertaa elämässään hissiin :D Muitakin koiria oli aika paljon, oletettavasti maailmanvoittajan takia. Illalla käytiin vähän ulkoilemassa kaupunkiympäristössä, joka puolella oli terassit täynnä ihmisiä ja puistossa pussikaljoittelijoita. Ei ihan jokapäiväistä lenkkimaastoa meille :P Mutta hyvin sieltä selvittiin, pojat olivat kuin kotonaan.

Koiranraatoja hotellilla
Figosta tuli otettua kasvumamma toimesta hienot uudet kroppakuvat, jotka pistän sen omalle sivulle :) Joko se on äijistynyt, tai sitten vaan lihonut...

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Hullun paperit

Luonnetesti koettu! Kyllähän sitä olinkin ehtinyt spekuloida ja jännittää ihan riittävästi. Figo on ollut niin mielenkiintoinen tapaus, etten oikein ole päässyt täysin perille sen pääkopasta. No, testi meni tavallaan odotetusti, mutta keskeinen ilmiö oli ihmiseltä tulevan uhan kamaluus koiralle, ja siitä johtuva kuormittuminen. Tämä huomattiin heti alkuleikissä. Aluksi Figo taisteli tapansa mukaan hyvin, mutta saadessaan tuomarilta läpsyn kuonolle se muuttui kuin toiseksi koiraksi ja "tipahti" samantien. Tästä se ei oikein kunnolla palautunut, vaan se leimasi koko lopputestin. Kelkka, haalari ja tynnyri eivät sille olleet lainkaan niin suuria juttuja kuin uhkaava ihminen. Pimeässä huoneessakin toimi hyvin. Seinässä se oli jo sen verran kuormittunut, että katsoi parhaaksi olla tekemättä oikein mitään. Myös puolustus jäi laimeaksi. Nämä olivat arkielämän perusteella yllätyksiä, mutta tuossa testitilanteessa täysin ymmärrettävä asia. Se ei vaan paineistuessaan pystynyt hyödyntämään ominaisuuksiaan sillä tavalla, kuin mitä paineettomassa tilanteessa tekisi.

Lopputulemana voisi sanoa, että Figolle on vahvat ominaisuudet mutta kokonaisuuteen aavistuksen liian heikko hermorakenne. Tuollainen setti joka siltä löytyy, vaatii hermoilta paljon. Ei mikään erityisen harvinainen kombo tällaisessa rodussa, jos tavoitteena on luonteikas koira - tavallaan vähän veitsenterällä tasapainoilua, jos kasvatusmielessä ajatellaan. Lohdullista on, että Figo ei osoita mitään heikkohermouden merkkejä normaalissa elämässä, vaan on hyvinkin lunki tapaus meidän hektisessä arjessa ja harrastuksissa. Lisäksi kokonaisuutta helpottaa se, että se ei ole erityisen pehmeä eikä myöskään ääniherkkä, lisäksi se on temperamentiltaan kohtuullisen vilkas. Periaatteessa siis paketti on muuten kunnossa, mutta hermot saisivat olla vahvemmat. Perusvahvoille ominaisuuksille sen hermot riittäisivät todennäköisesti hyvin. Osa-alueet lisään tulossivulle. Testivideo on nähtävissä täällä http://youtu.be/8cHTKT81Xoc

Testi ja sen tulos ei meidän elämäämme vaikuta mitenkään. Otsikon hullun paperit on siis ihan vain sarkastinen heitto :P Uusintaan tuskin lähden, ei ainakaan tällä hetkellä ole kiinnostusta. Katsotaan.

Lisäksi on sitten käyty tokokokeessa tänään. Meno ei ollut mitään superhienoa, oikeastaan kaikki seuraamiseen liittyvät liikkeet olivat aika rumia... Erityisesti vapaana seuraaminen. Olen tainnut hinkata sitä liikaa. Figo paineistui, oli epävarma. Myös jäävissä jouduin antamaan tuplakäskyt. Paikallaolo, luoksetulo ja hyppy olivat normaalitasolla ja oikein hyvät. Noh, en jää tätä koetta sen enempää märehtimään, tokoilut saavat nyt jäädä ja keskitytään seuraavaksi agilityyn. Pisteet siis riittivät hyvin ykkösen, kiltti tuomari jakoi niitä peräti 178,5p arvosta. Nämäkin pisteet lisään tulossivulle. Minimitavoite tokossa on saavutettu ja vieläpä minimimäärällä kokeita :) Siinä mielessä olen oikein tyytyväinen.

3.8. tokossa hulppean suuri palkintopysti
Faro esiintyy sitten ensi viikonloppuna open shown lassieluokassa :D Pitäisi pestä ja harjoitella esiintymistä. Pari kertaa olen kokeillut, ja meno on aika vallatonta... Pojat pääsevät kokemaan myös elämänsä ekan hotelliyön.
Uimamaisteri Faro 7v