perjantai 21. elokuuta 2015

Rally-tokokisat 16.8.

Figo ALOHYV, 87 p.

Kävimme valloittamassa uuden lajin :D Ihan mukavalta touhultahan tuokin tuntuu. Ohjaajalle pikatutustuminen lajin saloihin ja kaksi käytännön treeniä - sitten kisoihin. Tehtävät ovat teknisesti helppoja ja meillä hyvin hallussa. Pistemenetykset tulevat lähinnä ohjaajan mokailusta. Nyt toiseksi viimeisellä kyltillä himmasin omaa vauhtiani sen verran, että Figo kerkesi ottaa perusasennon ennen kuin meni käskystäni maahan (tarkoitus oli mennä liikkeestä maahan). Tämän olisi voinut tietysti uusia, mutta jotenkin en "viitsinyt", siksi tältä kyltiltä -10p. Lisäksi muutama piste meni kireästä hihnasta. Pitää seuraavaan kisaan ottaa vähän pitempi hihna, jottei se näytä niin herkästi kiristyneeltä.

Se mikä rallyssa näin yhden kisan perusteella miellyttää, on kisatilanteen rentous ja leppoisuus. Koiraa saa kehua ja kannustaa totuttua enemmän, ja Figo olikin ihan intsinä ja rentona koko ajan, tokossa joskus esiintyneestä paineistumisesta ei ollut tietoakaan. Eiköhän me tätäkin lajia koiteta sen koularin verran, ehkä avoimessakin, jos oikein innostutaan. Ajattelin ottaa tämän ohjelmaan Gimmallekin jo pian, ja ties vaikka innostuisin Faronkin kanssa vielä virallisiin skaboihin :) Pääsis pappakin vähän touhuamaan!

Pari kuvaa kisoista.




sunnuntai 9. elokuuta 2015

Turku, kr näyttely 8.8. / national show, tuomari/judge Bela Siklosi, HR

Gimma PEK 2, KP

Nyt on pentunäyttelyt näytelty! Kakara oli aika fleguna lämpimässä kelissä, mutta kehässä sentään havahtui riekkumaan. Ihan ok esiintyminen ja arvostelukin jees. "8,5 months old. Correct size and bones. Nice head, dark eyes. Correct ears and tail. A little soft topline. Correct angulation, nice movement. Very promising." Nyt saa kakara jäädä kehittymään ja katsellaan virallisia luokkia varmaan vasta ensi vuoden puolella.

Figo on sitten menossa rallytoko-kisoihin...! :D Oma seuramme järjestää kisat, ja yksi paikka oli vielä vapaana, kun asiasta tuli puhe ilmoittautumisten vastaanottajan kanssa. Kertaakaan en ollut lajia treenannut siinä vaiheessa, mutta päätin ottaa haasteen vastaan. Nyt on yhdet treenit takana ja toiset edessä, sitten ollaankin valmiita kisaan (näin uskon). Ihan hauskalta lajilta vaikuttaa, sopivan rentoa menoa varmasti monelle.